
Maaliskuun lopussa 2013 valmistui Montrouiksen kylään neljä uutta paritaloa! Uusiin koteihinsa pääsivät muuttamaan seitsemän yksinhuoltajaäitiä lapsineen sekä kaksi orpopoikaa. Varat Montrouiksen koteihin lahjoitti Suomen Lions Klubit. Aikaisemmin Apua Haitille ry:n taloja on rakennettu Timonetteen. Nyt koteja on valmiina yhteensä 38.

Montrouikseen valmistui neljä paritaloa maanjäristyksessä kotinsa menettäneille perheille.
Haiti on läntisen pallonpuoliskon köyhin maa, joka on korruption, köyhyyden ja luonnonkatastrofien runtelema. Tammikuussa 2010 Haitissa tapahtui tuhoisa maanjäristys, jossa kuoli yli 220 000 ihmistä ja yli kaksi miljoonaa ihmistä jäi kodittomiksi. Järistys koetteli pahiten pääkaupunki Port au Princen aluetta.
Muutama kuukausi järistyksen jälkeen aloitimme Koteja Haitille-projektin. Haluamme auttaa maanjäristyksessä kotinsa menettäneitä perheitä saamaan pysyvät, laadukkaat ja turvalliset kodit. Apua Haitille ry on asettanut tavoitteeksi viiden sadan kodin jälleenrakentamisen.
Haluamme auttaa haitilaisia myös muilla tavoin. Tuemme perheiden työllistymistä maksamalla työmiesten ja naisten palkkoja. Työtä on ollut tarjolla mm. kylän koulun ja kauppakatoksen rakentamisessa. Lisäksi tuemme lasten koulunkäyntiä niiden perheiden osalta, joilla ei ole varaa maksaa itse lasten koulunkäyntimaksuja.
-38 perhettä on saanut kodit maanjäristyksessä tuhoutuneiden tilalle
- kymmenen perheen työllistäminen (alkoi vuonna 2012)
- yhdeksän lapsen koulunkäyntimaksut (alkoi vuonna 2013)
- ruokapaketti kolmellekymmenelle perheelle jouluna 2012.
- 15 tonnia elintarvikkeita "kädestä käteen" heti maanjäristyksen jälkeen

Koteja Haitille -projektin toinen tarkistusmatka helmikuussa 2012: mukana Outi, Mika ja Aino Piirto AH ry:stä sekä Ritva ja Kari Mikkonen Kangasalan seurakunnasta. Kuvassa lisäksi tulkkimme, orpopojat Johny ja Jerry, ja kylän lapsia.
Katso video kotiemme rakentamisesta. Yhteistyökumppanimme, kansainvälinen lähetysjärjestö Youth With A Mission - YWAM Haiti, toteuttaa kotien rakentamisen. Kodit ovat pieniä paritaloja kooltaan 48 m2. Rakennettava talomalli on kestänyt maanjäristyksiä, mm. tammikuun 2010 järistyksen, ja myrskyjä. Kodin seinät on tehty harkoista ja vahvistettu raudoitetuilla betonipilareilla. Ovet, ikkunaluukut ja kattotuolit tehdään painekyllästetystä puusta termiittituhojen välttämiseksi. Katto on korroosion kestävää galvanoitua peltiä.

Apua Haitille ry
Osoite
Prunnintie 3, 33960 Pirkkala
Yhteystiedot
mika.ville.piirto@gmail.com
piirto.outi@gmail.com
p. 040-5533401
Tili
NORDEA FI70 1389 3000 2134 40
Y-tunnus:
2348071-3
Kannatusjäseneksi liittyminen
Voit liittyä Apua Haitille ry:n kannatusjäseneksi maksamalla 30 euron jäsenmaksun yhdistyksemme tilille.
Viesti: Jäsenmaksu 2013, oma koko nimesi, postiosoite ja sähköpostiosoite
